SATU  ja  TARU asuvat täällä  Kippurassa lattialla nauramassa

(9.12)Joulukuu 2011 alkaen.Meidät omistaa päivi (puh.0404497532)Olemme sisaruksia ja olemme syntyneetkesällä kukkien kukkiessa vielä kauniisti
Punainen ruusukotieläinpiha
tara.Arpelassa.Sisaruksia oli monta ja me saimme kasvaa ja kirmata isossa karsinassa missä yleensä hevoset asustaa..ja meillä oli niin mukavaa.
Nyt me olemme jo isoja ja aika on muuttaa pois emon helmasta.Me kasvamme kyllä vielä.Me olemme Belgian jättikaneja ja meistä tulee tosi tosi isoja .
Olemme hyvin leppoisia ja kiltteä luonteeltamme ja luulenpa että emäntämme saa meidät rakastamaan ihmisiä vieläkin enemmän.Koska olemme pupujen sukua meillä on omat suojelu vaistomme,kun koskaan ei voi tietää missä oven takana se kettu väjyy
   VirnistysAina on parasta varoa kun katua.sillä tavoin me suojelemme itseämme.

Muutama sana meidän huoltajastamme..mammasta t.mummusta miksi kukanenkin häntä tahtoo nimittää.Me tutustuimme häneen kun hän aika ajoin on meitä huoltanut ja hoitanut.Istunut karsinassamme kun olemme leikkineet..Päivi tykkää kaikista eläimistä mutta me emme voi asua samassa kodissa koska hänellä on perheessä allergisia.
Näin me voidaan kumminkin nauttia jatkossakin tallielämää joka on meille ollut kaikki mitä me tiedämme.Päivi on luvannut hoitaa kaiken..ja me luotamme siihen,onhan hän syntynyt joulpukin naapurissa eläinten keskelle.On ihan selvää että siellä oli myös poroja.
Päivi tykkää myös lapsista ja kaikista ihmisistä.Hänellä on kuusi lasta ja kaksi lastenlasta sellainen pupuperhe voinee sanoa.Ennenkaikkea hän on iloinen,auttavainen,avoin ja kekseliäs.Hän tykkää lukea,kirjoittaaja askarella.Ihan hyvä ihminen meidän pupujen  mielestä
Kippurassa lattialla nauramassa

Nyt teihin me kun olemme syntyneet maalla olemme uteliaita pupuja kuka sinä olet?Kirjoita itsestäsi ja sinun huoltajasta minkälainen se on ja missä te kohtasitte.Parhaita hetkiä.kerro ihan mitä tahdot,me voidaan siten tutustua ja meistä voi tulla hyvät talli ystävät