keskiviikko, 4. tammikuu 2012

Viikon tunnellmia,kanin näkökulmaa

Hip ja hyppys,viikko on vierähtänyt vallattoman nopeaa.Mut kun tääällä ttallilla tapahtuu kaikenmoisia asioita että en oikein edes ehdi seuraamaan mitä ihmettä ne ihmiset oikein suunittelee.Niin ja tänään kun jäin pohtiin asiaa mua vaan patisteltiin liikkumaan...voi juma!Tärkeiden asioiden parissa ei pohtia saa...Mut sen olen kyllä saanut selville että meille tulee hiukka paremmat olot,noh tietty olemmehan me ihan parhaaaaa..ainaki kokomme puolesta niin voi sanoa.Saamme siis suuremman häkin valoisan ja toi meidän luotto palvelia taitaa kehittää sinne jos jonkin moisia virityksiä ,huokasu jospa me yritämme olla Satun kanssa ainakin muka kiinostuneita asiasta..se voi katsos aina vaikuttaa palvelun tasoon.Luoja sentään sehän olisi kamalaa jos vaan vedellä ja heinän korsille joutusimme,huis koko ajatus tuntuu näissä oloissa vieraalta.Ja onpa tietty huomattu sellainenkin asia että me olemme saaneet kilpailian,saasta sentään.Me emme vielä ole vihreänä kateudesta kun on oltava inhimillinen myös.He olivat kaksi jottain pikkuriikkistä pupukkaa jotka oli unhoitettu viikkoiksi oman onnensa nojaan ja toki heitä kuuluu silloin auttaa.ja niinhän se tehtiin.Häkki oli täyttynyt aika tavalla ja se tyhjennettiin kun saivat luukun avattua.Huupert vai mikäs se nyt olikaan. pääsi jaloitteleen tietty siksi aikaa ja mmm sai meidän papuja ynnä muuta vihreetä noh,ymmäretty saimme mekin osamme.Sitten sinne laitettiin puhtaat muhat ja vettä ynnä heinää tietty.Meillä oli mainio näköyhteys kun ovat lähes vastakkais naapureita.Koppi pestiin ja näin hän sai kun uuden kodin.ja tää toinen vallaton pupukka oli niin suivaantunut tilanteseen että se oli päättänyt jäädä koko loppuelämäksi omaan kurjaan häkkiinsä.Noh,kun hänet sit laitettiin puhdistus töiden ajaksi suurempaan tilaan hän (aika neiti sievnen on muuten)huomasikin et se olikin kivaa..paljon on muutakin tapahtunut mutta nyt meille tuli uutta heinää laitan parhaat palat poskeen,nam ja palataan. pst..elämä on kun vuoristorata joka näkyy teksikoon vaihteluina mm joskus menee hitaasti ja joskus tosi lujaa...

maanantai, 19. joulukuu 2011

Alkavaa viikkoa..

Nyt se alkaa olla ihmisten maailmassa vilskettä ja tossujen vipinää.Siinä moni perheen äiti kokee monia tunteita ja luulenpa että kaukana onnenja ilon tunteista.Meidän mummeli istukeli häkkimme vieressä ja olis ollut valmis tekeen vaikka kuinka läheistä tuttavuutta meidän kanssa...ei ei se mene niin koska olemme pupuja ja olemme kasvaneet pupujen kanssa eihän sitä voi heti rotua noin vain vaihtaa..tiedä mitä sillä on mielessä tuolla meidän mummelillaJa olihan sillä...kuulinne meidän talli tontulta joka on muuten nimeltään Väinö että mummeli oli ollu huolissaan kun meillä oli pikkanen kahakka.sitten niskassa oli pieniä nirhaumia jotka olis ollu hyvä hoitaa..klupshänellä ei vaaan ollut lääkettä niihin mut aikoi hankkia jotain desinfektio ainetta...kuulostaa väkevältä...näin pupun nenään.

Huomista odotellessa,huissan sanoisin.Muutoinhan me olimme palveluun varsin tyytyväisiä.Nyky kotoamme suurenetaan saman verran kun mitä meillä on nyt tilaa.Ja sehän on tervetullut neliö,vaikka eihän se kotiolojamme voita.Terveiset vaan sisarukset,isä ja äiti.Tänään saimme vallan hienon vihannestarjottimen joka sisälsi kuulemma perheen pään salaatti aineksia,nam kyllä me kurkkua tykkääme syödä.sitten joulun punaisia omena lohkoja ja tietty porkkanaa se oli vallan hyvä.Parasta oli kumminkin että saimme ihan vallan uutta tikkuruokaa joka oli maustettu  mainiolla herkulla jota en koskaan ennen ole maistanut.

Heinää ahh,tietty saimme ja päivittäiset puhtaat vedet,kyllä meidän kelpaa siskon kanssa ottaa ihan rennosti joulu vastaan.

Olemme kyllä kuuleet Väinö tontulta että mummeli on jättämässä meidän hoidon toisten käsiin muutamaksi päiväksi..mikä se sellainenkin homma on ???kysyn vaan ensin tehdään niin selkoa että kuinka tärkeä on pitää lemikeistään huolta ja sit jätetään noin vaan ilman mitään lupia kysymättä.Sen me maksamme vielä...jokunen vaativa päivä lisää jotta lähestymme sinua.

noh, joo kyllä kyllä.Väinö tonttu kertoi kyllä että ihmisillä on ihmislapsia ja he vaativat paljon nykypäivänä ja ovat myös etuoikeutettuja monessakin suhteessa.Niinpä tietysti..Kyllä maalla kaikki on toisin siellä lapset hoitaa eläimiä siinä missä mammelit ja mummelitkin.Se olisi kaikkein parasta näille nykyajan kaupunki lapsillemme.Mutta ei kun mäkeä vaan pitää päästä laskeen satojen kilometrien päähän,outoa.Siellä on myös hissi joka vie aina ylös ...eikö pomppien olisi paljon kivempaa?Ei ne ihmiset nykyään ymmärrä omaa parastaan...vaikka tietty mekin mielellään otamme rennosti ja nautimme valmiiden lihapatojen uuups,eikun vihannespatojen äärellä.Olen muuten kuulut että me belgian jättikanit olemme leppoisin ja rennoin rotu laajasta pupu roduista eli me kyllä osataan vetää lonkkaa.

Nyt mun on anettava puheenvuoroni siskolle muutoin saatan olla huomenna alaston ts.karvaton niin nyreänä hän minua katsoo.terv.Satu

Taru,tässä hei vaan kaikki.Siskon lörppähuulihan ehti kertoilla lähes kaiken miten meillä täällä uudessa poxsissa menee...mutta ajatuksiani se ei minulta voi viedä.On totta että niskaani hieman sattuu kun noh,tuli pikkanen sisarusten välinen sellainen kumpi on johtaja epäselvyys.Minä en sinällään johtajuudesta välittele kunhan huolto pelaa.Saan päivittäin omaa rauhaa haaveilla ii,isosta nurmesta jossa kohtaan sen toisen yhtä komean kun isäni ..Minua hiukan ujostuttaa kertoa unelmiani koska sisarukset ovat aina minulle nauraneet ja tehneet pilkkaa kustanuksellani.Se ei ole oikein.Ja he eivät vain ymmärrä.Minä kyllä uskon että kyllä hekin haaveilee siittä oikeasta mutta he eivät ehdi pohtii vaan touhottaa kaikkea muuta ...kun taas iltse voisin haaveilla iltauringon laskiessa miten me sitten kirmataan suurilla aroilla ilman pelkoa ja meidän kotikolomme olis hyvin romanttinen,hyvin vanhan tammen juuristossa joss meillä odotta kehto...siellä me sitten kasvataisimme pupuperheemme yhdessä.Mut nyt mun on lopetettava muutoin siskoni syö parhaat heinäsuikaleet minulta...hyvää yötä pst..meilläkin alkaa hiljaisuus ihan pian ja valot sammuu jää vain joulun valot kuuseen loistamaanHuomiseen,terv Taru

lauantai, 17. joulukuu 2011

Illan tunnelmia vielä uudesta poksissamme..

Hyvää yötä kamuset,toimeidän palvelusväk"pokkes sanomaan meille öitä ja katsomassa onko kaikki kunnossa.Noh,juu niin voinee sanoa kaikki kunnossa ja kopin ovi missä on lapsuudenkoti tuoksumme oli tietty mennyt kiini kun otimme pikkuspurtit.siskon kans...vaikeaa se on kun seinä tulee hetimiten vastaan.Tässä asumuksessa ei ole voinut kovinkaan suurensuuri asukas elellä.Totta puhakseni ei olekaan.Me olemme nyt julkisuuden valokeilassa ja meitä on odotettu....juu ja siittä valokeilasta.Otti se emäntämme niitä kuvia meistä ja unohti sitten häkin päälle kameran.,sellainen se on-Ei kukaan voi koskaan olla varma milloin muist pettää ja sekin että miksi...Ihan outoa puhetta ottais vaan kanin aseman ja napsuttelis heinä ja muut tuleekin sitten kuppeihin.Häkin puhdistus tapahtuu tietty automaatisesti kun alkaa olla sotkusta..Niin ainaki me kanit elämme mitä sitä yhdellä muistilla tekee?!!?ihmisten juttui mitä me pupujen maailmassa ei pohdita.Mmm ehkä emänällämme olisi tuohon sana pari sanottavana mut ei se nyt ole sillä tuulella että paneutuu pupujen sielujen maailmaan vaikka hän kyllä yhtenään pohtii asioita ja joskus ne on tosi tosi isojakin,ainakin hänen mielestään.Meillä pupuilla on vihreitä ajatuksia paljonkin ja unelmiaki..voi se ensimmäinen voikukan lehti kevään tullen,ihanaa.Sitä odotellessa käymme joulun viettoon..Huomiseen kaikki jänöjen kavelit.

lauantai, 17. joulukuu 2011

Uusi kotimme..

Nyt se sitten tapahtui.Tulimme uuteen kotiimme joka on Ruotsin puolella Kanitallilla.Kaikki tuoksut olivat uusia ainoastaa kopin tuoksu muistuttaa meitä lapsuudenkodista nyt,sinne piiloudumme vaikka huomasinmme kyllä että ruoka,vesi tarjonta olivat varsin hyvät.Oli kuivaa muonaa mm jota emme ole aiemmin paljokaan nauttineet koska olemme ns.luomupupujajoskus kanan muonaa mut se ei oikein ollut mistään kotoisin,heinä on nam.Kyllä me toki tiedämme että kuivamuonassa on niitä tarkeitä vitmiineä jota me voidaan tarvita pitkän terveen elämän takaamiseksi.Mutta kyllä häkki tilaa ...se kyllä päivi tuli hätiin ja lupasi lisää tilaa meille..kahden häkin verran,noh,ei se ole verrattavissa kumminkaan entiseen mutta me voidaan päästä vapaaks päivittäin jotta se onkin jotain miellenkiinolla odotanme.Nyt meidät on rauhoitettu jotta koteudumme uuteen kotiimme.Olemme luottavaisia.Nyt alan narsutteleen heinää,moido!

lauantai, 17. joulukuu 2011

Belgianjättikanien elämää ;Satu ja Taru ja muiden eläimellisten eläimien menoo...

    SATU  ja  TARU asuvat täällä  Kippurassa lattialla nauramassa

(9.12)Joulukuu 2011 alkaen.Meidät omistaa päivi (puh.0404497532)Olemme sisaruksia ja olemme syntyneetkesällä kukkien kukkiessa vielä kauniisti
Punainen ruusukotieläinpiha
tara.Arpelassa.Sisaruksia oli monta ja me saimme kasvaa ja kirmata isossa karsinassa missä yleensä hevoset asustaa..ja meillä oli niin mukavaa.
Nyt me olemme jo isoja ja aika on muuttaa pois emon helmasta.Me kasvamme kyllä vielä.Me olemme Belgian jättikaneja ja meistä tulee tosi tosi isoja .
Olemme hyvin leppoisia ja kiltteä luonteeltamme ja luulenpa että emäntämme saa meidät rakastamaan ihmisiä vieläkin enemmän.Koska olemme pupujen sukua meillä on omat suojelu vaistomme,kun koskaan ei voi tietää missä oven takana se kettu väjyy
   VirnistysAina on parasta varoa kun katua.sillä tavoin me suojelemme itseämme.

Muutama sana meidän huoltajastamme..mammasta t.mummusta miksi kukanenkin häntä tahtoo nimittää.Me tutustuimme häneen kun hän aika ajoin on meitä huoltanut ja hoitanut.Istunut karsinassamme kun olemme leikkineet..Päivi tykkää kaikista eläimistä mutta me emme voi asua samassa kodissa koska hänellä on perheessä allergisia.
Näin me voidaan kumminkin nauttia jatkossakin tallielämää joka on meille ollut kaikki mitä me tiedämme.Päivi on luvannut hoitaa kaiken..ja me luotamme siihen,onhan hän syntynyt joulpukin naapurissa eläinten keskelle.On ihan selvää että siellä oli myös poroja.
Päivi tykkää myös lapsista ja kaikista ihmisistä.Hänellä on kuusi lasta ja kaksi lastenlasta sellainen pupuperhe voinee sanoa.Ennenkaikkea hän on iloinen,auttavainen,avoin ja kekseliäs.Hän tykkää lukea,kirjoittaaja askarella.Ihan hyvä ihminen meidän pupujen  mielestä
Kippurassa lattialla nauramassa

Nyt teihin me kun olemme syntyneet maalla olemme uteliaita pupuja kuka sinä olet?Kirjoita itsestäsi ja sinun huoltajasta minkälainen se on ja missä te kohtasitte.Parhaita hetkiä.kerro ihan mitä tahdot,me voidaan siten tutustua ja meistä voi tulla hyvät talli ystävät

  • Henkilötiedot

    Paljon on ehtinyt tapahtua kun viimeksi olin tällä.Koiruuksien kans elämä on mennyt eteenpäin ja nyt perheeseen tulee uusia tuulia kahden belgian jättikanin verran ehkä enemmänkinJatkossa kerron heidän elämästään ja yritän oppia sioitteleen kuvia tänne.olen nähnyt niin paljon kauniita blogea jotka on kuvitettu,ihania.Jospa se olisi se uudenvuoden tavoite oppia hyödyntään jotai uutta ominaisuutta tässä rajattomassa tietokone maailmassa.
    Kuluneesta vuodesta jokunen sana..Se on mennyt rakkauden täyteisesti.Hei,ihminen oikeasti heitä on olemassa jotka osaa rakastaa ja antaa vastarakkautta.Ottaa siipeinsä suojaan kun on tarve mutta omaavat terveen järjen parisuhteessa.Kiitos sinulle rakkain,minulle tämä vuosi on ollut kasvun ja vahvistumisen vuosi.Sinun kans olen kokenut olevani ihminen ja nainen vaikka en täyydellinen mutta olet minut hyväksynyt sellaisena kun olen.Tulen kannattelmaan rakkauttamme kristallimaljassa ja taistelemaan tarvittaessa naarastiikerin tavoin sen puolesta.Minulle merkitys on ollut suurempi kun iso.Ja toivon että olen voinut antaa sadessani vastarakkautta.Pieninä ja hiukan isompina paloina arkeen ja yhteisiin hetkiimme ja retkiimme.Rakas puoliso,mieheni kiitos. Kiittolinen olen myös terveydestä joka on kohentunut vaikka kivutonta päivää ei ehkä olisi olen jossain määrin saanut toimintakykyni takaisin.Se merkitsee minulle elämää.
    Nyt pikkasen kurkkaamme tulevaan ts.perh.uusiin tulokkaisiin jotka viettävät tallielämää monien muiden pupuystävien kanssa.Odotuksia on ja toivon kynän toimivan siellä samalla kun puuhastelen kanien ja muiden eläinten parissa.Koskaan ei ole niin kiire etteikö ehdi jotain pistää paperille parhaita hetkiä on kynäily ja kahvi tauko jolloin on paussin paikka.Minulla on suuria unelmia jotka odottaa toteuttamista.Sillä ei ole kovinkaan suurta merkitystä vaikka en saa niitä toteutettua mutta mukavaa se kieltämättä olisi ja hyöty olisi kaikkien talliasiakkaiden parhaaksi.
    Nyt pohdin kuumeisesti jatkanko blogiani tässä vai osaaisinko tehdä uuden mutta koska tämä on mun elämää ja aivoituksiani se voinee olla myös täälläja pyrin tekeen sen niin selkeän kun mun poheemi luonteeni sallii.Kaikki yhdessä kattilassa sopivasta sekasin,heh.